Yhteystiedot / Contact

Hannele Åfelt
Talvikkikuja 7
08150 Lohja
040 7308311

hannele.afelt@gmail.com

Satunnainen kuva

Uusimmat kuvat

65622

Voltan sairastuminen 

selkäydin infarkti   (spinal cord infarct)


Olen aina hämmästellyt miten olen säästynyt koirien vakavilta sairauksilta!

Sunnuntaina 1.2.2009 saatiinkin sitten todella vakava sairaus.

Ovi kävi ja koirat tapansa mukaan ovelle haukkuman. Voltan takajalat pettivät ja koko lauma kimppuun. Onneksi olin lähellä ja nappasin Voltan syliin.

Voltan takajalat näyttivät aivan oudoilta ja päätään se veti taaksepäin. Heti oli selvää että nyt on asiat todella hullusti. Äkkiä autoon ja pieneläinsairaalaan. Matkalla mietin että mitä oikein tapahtui ja missä Volta satutti. Tilannehan ei ollut sen kummempi kuin joka kerta kun ovi käy.

Matka tuntui ikuisuudelta. Kiireellä sisään ja sanoin vaan että nyt on koiralle sattunut onnettomuus.

Nopeasti tuli lääkäri takaisin ja kertoi että Voltan takapää on halvaantunut. Siinä sitten seisoin aivan ymmyrkäisenä miettien että sehän vaan juoksi ovelle. Yhtään järkevää ajatusta ei silloin päähäni mahtunut.

Volta jäi osastolle. Lääkäri sanoi että heti aamulla tutkitaan mikä halvauksen aiheutti. Soittavat n. puolelta päivin

Maanantaina 2.2 puhelun odottaminen oli yhtä tuskaa. Selviääkö Volta, käveleekö enää koskaan.

Klo 12 meni ja puhelin pysyi hiljaa. Klo 13 en enää odottanut vaan soitin ja sainkin hoitavan lääkärin puhelimeen. Varjoaine ei mennyt selkäytimestä läpi koska siellä on turvotusta. Volta oli parhaillaan magneettikuvauksessa ja lupasivat soittaa heti kun kuvaus on ohi. Lopulta selvisi syy selkäydininfarkti. Suuri verisuoni poikki.

Sairaus ei uusi eikä ole periytyvä. Luojan kiitos.

Hoito fysioterapia. Lähipäivät näyttää parantuuko Volta.

Tiistai 3.2 Voltan tila näytti hyvältä. Voltalla oli syväkiputunto tallella ja varasi vähän takaraajoihin. Uintia ja fysioterapiaa. Upeaa ajattelin Volta paranee.

Keskiviikko 4.2 Voltan tila huononi. Voltalla kova ripuli eikä voi mennä altaaseen sekä syväkiputunto poissa. Eilen annettiin toivoa ja nyt se otettiin pois.

Torstai 5.2 tila parantui. Ripuli ohi ja syväkiputunto palasi. Vieläkään ei tiedetä paraneeko. Voltalle luvattiin viikonloppu vapaa jos vaan opin tyhjentämään rakon.

Perjantai 6.2 nopeasti työpäivän päätyttyä hakemaan Voltaa sekä opettelemaan rakon tyhjennystä. Jumppaohjeet ja kävelyttämisohjeet helpot, mutta pisaraakaan en saanut puristettua. Pissa alkaa tulemaan normaalisti heti kun takajalat alkavat ottaman alle.

Sain kuitenkin Voltan kotiin luvattuani tuoda takaisin viimeistään lauantai iltana jos pissaa ei tule. Vielä sain neuvon että jos laittaa pyyheliinan vyöksi ja kävelyttää saattaa pissa tulla. Tämä on kyllä vaikeampi konsti.

Oli kyllä poika onnellinen kun päästiin perille. Häntä heilui ja pentujen kanssa leikki maaten. Ruoka maistui ja janotti. Eipä auttanut kuin yrittää puristamalla pissatusta. Ei pisaraakaan.

Iltapissalle vyö ja hännästä kiinni ja kaksi askelta ja johan lorisi.

Lauantai 7.2 aamulla vyö päälle ja ulos . Vain tippa pissaa ja Volta ei vyöstä selvästikään nauttinut. Jumppaa ja istumisharjoituksia.

Pihalle kävelemään, en laittanut vyötä koska ilman on helpompi kävellä. Hännästä kiinni ja Volta meni ja pysähtyi ja pissasi, uudestaan liikkeelle ja sama toistui. Hyvä etten huutanut ilosta  koska silloinhan jalkojen pitää ottaa vähän alle. Enää ei tarvinnut puristella eikä käyttää vyötä.

Sunnuntai 8.2 päivä meni hyvin, jumppaa ja ulkoilua ja Volta pissaa itse.

volta_sairaana.jpg

Tämä on sairauteen kuuluva asento.

Heti kun Volta istuu näin on korjattava normaaliin istuma-asentoon.

Kävelyttäminen hännästä tukien on todella raskasta.

Oloni on kuin 25 vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa kovalla jumppatunnilla olleella. JOKA LIHASTA KIVISTÄÄ.

 

 

 

 

 

 

Haikealta tuntuu, aamulla Volta menee takaisin saamaan fysioterapiaa sekä uimaan.

Yksi elämäni kamalin viikko on mennyt. Onneksi Voltalla ei ole kipuja. Paraneeko Volta sitäkään en tiedä, mahdollista se kyllä on.

Toinen viikko:

Maanantai 9.2 mentiin heti aamulla takaisin pieneläinsairaalaan. Lääkäri tuli tutkimaan Voltaa ja mukana seurasi TV4 kuvausryhmä. Kameran suristessa en varmaan osannut kaikkea edes kysyä.

Voltan jalat ottavat jo hetken alle sekä pintatunto palailee. Selvää edistymistä viikonlopun aikana. Voltan kuitenkin pitää jäädä osastolle jotta oppisi istumaan ja kävelemään uudestaan. Voltan varpaat menevät suppuun ja jne....

Toivo heräilee josko sittenkin poika vielä kävelee. Todella pahalta tuntui jättää Volta ja siinä kuvausryhmän kuvatessa sitten itkun sekaiset jäähyväiset. Toivottavasti kohta leikataan pois.

Tiistai 10.2 Volta on koukistanut hieman itse toista takajalkaa. Volta kotiutuu näillä näkymin perjantaina. Ensiviikolla on onneksi talviloma ja kovasti yritän saada vapaaksi myös seuraavan viikon.

Keskiviikko 11.2 Volta on taas hivenen parempi. Poika oli yrittänyt karata joten kotiin tekee mieli. Lujaa menee kahdellakin tassulla. Perjantaina haetaan ja maanantaina on kontrolli. Pitkä toipuminen on kuitenkin edessä. Jumppaa ja jumppaa. Nyt jo alan uskoa että vielä Volta juoksee vaikka jalat vähän epätahtiin menisivätkin. Volta, Riitta ja minä kiitämme kaikkia jotka olette myötäelänneet meidän kanssa.

Housutkin saadaan joten liikuttaminen on paljon helpompaa. Pienillä koirilla on halvaantumisessa haittana että niillä vahvistuu etuosa ja takapäätä ei sitten enää tarvitsekaan käyttää.

P.S minunkin kipeytyneet lihakset ovat jo hieman paremmasa kunnossa joten innolla ajattelen ENÄÄ KAKSI YÖTÄ ja sitten Voltaa hakemaan

kuvia_2009_007.jpg

Lauantai 14.2 . Eilen Volta pääsi pois sairaalasta.

Ei meinannut nahoissaan pysyä kun piti kaikkien tyttöjen hajut tarkistaa. Yritti jopa selkäänkin hypätä ja saikin itsensä hetkeksi seisomaan. Lopulta uskoi, ettei ole juoksuja. Juoksunen narttu varmaan saisi pojan nopeasti jaloilleen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kuvia_2009_008.jpg

 

Volta vetää edelleen takajalkoja perässään.Pikkuisen

liikuttaa jalkoja edes takaisin kuin kävellessään. Myöskin kun jalat asettelee alle seisoo selvästi pidemmän ajan kuin viime viikonloppuna. Kakallekin pyytää. Kakatessa kuitenkin tarvitsee tukea tai sotkee itsensä. Muuten on kokoajan sisällä liikkeessä. 

Jalattomuus ei näytä häiritsevän Voltaa millään lailla ja se varmaan onkin nyt suurin ongelma.

 

 

 

Saimme viikonlopuksi lainaksi sairaalasta kävelyttämishousut. Ne laitetaan kun kävelytetään ulkona. Pissata niiden kanssa on hankala joten Volta käy pissalla omalla tyylillään. Välillä pitää pikkuisen auttaa koska on liukasta.

Maanantaina menemme kontrolliin ja TV 4:n kuvaus ryhmä tulee paikalle. Haluavat taas Voltaa kuvata.

 Kolmas viikko:

Maanantai 16.2 onneksi meitä ei sitten kuvattukaan. Volta on edistynyt viikonlopun aikana kovasti. Liikkuessaan liikuttaa jalkojaan ja uidessa kauhoi molemmilla takatassuilla. Oli todella mukavaa päästä mukaan uittamiseen. Sain itse nähdä miten tassut toimivat. Sain ostaa Voltalle omat housut ja päivässä kävellään n. 4 kertaa 100-150m. Volta liikuttaa tassujaan vaikka ei niihin vielä liikkeessä painoa varaa. Nyt Voltan tassuista kynsien päältä on karva kulunut ja ne pitää teipata jotta ei vaan nahka menisi rikki. Jos nahka rikkoontuu ei voi mennä uimaan. Huomenna menemme taas uimaan ja myöskin torstaina. Nyt näyttää lupaavalta.

Tiistai 17.2 Volta käveli altaassa juoksumatolla 8 min. Todellakin siirteli jalkojaan.

Torstai 19.2 Volta käveli altaassa juoksumatolla 10 min.

Perjantai 20.2 oli kovin väsynyt poika.kuvia_2009_018.jpg

Lauantai 21.2 Volta muutaman keran otti takajaloilla pari askelta (jalat vähän ristissä). Korvaakin yritti rapsuttaa. Tassun sai korvaan, mutta rapsuttelu jäi yritykseksi. Housutalutuksessa takajalat ottavat askelia ei kylläkään koko aikaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 kuvia_2009_017.jpg

 

Sunnuntai 22.2 housutalutuksessa nosti jalkaa. Sopivalla tuulella ollessaan pystyy seisoman jo hetken, mutta pitää olla hyvä motivaatio. Tässä kuvassa ottaa kylläkin tukea polvillaan.

Voltan edistyminen on ollut todella hyvä vaikka mielestäni pitäsi edistyä nopeammin.

 

 

Neljäs viikko:

Maanantai 23.2 nyt kun jotain tapahtuu ovi käy tai muut koirat leikkii Volta nousee jaloilleen ja vauhdilla SIIS TOSI VAUHDILLA menoksi. Jalat on ristissä tai vinossa hoippuu kun humalainen ja vauhti on hurja. Kaatui ja kieri jonkun matkaa ja taas menoksi. APUA!

Uimassakin käytiin ja pieneläinsairaalassakin piti kaikille tutuille näyttää miten vauhtia riittää. Saatiin määräys vuorata laminaatti lattia matoilla. Paluumatkalla ostettiin sitten Säästöpörsistä käytävämattoja. Onneksi Volta on nyt väsynnyt uimareissusta ja käyttää vanhaa tekniikkaa liikkumiseen. Ajattelin jo laittaa lapun oveen että pääsy kielletty ettei Volta riehaannu, mutta onhan tuo ukko ja poika sisälle päästettävä.

 

Keskiviikko 25.2 housu.jpg

 

Näin me ulkoillaan.

Tänään käytiin taas uimassa. Näin siellä taas koiran jolla oli yhtä tyylikkäät housut kuin Voltalla. Kohtalo tovereita todella riittää. Saatiin tasapainolauta lainaan. Tavoitteena on nyt saada Voltan paino siirtymään takajaloille.

Taas kuvattiin. Voltan uinti reissu alusta loppuun. 

 

 

                               

 

 

 volta_seisoo.jpg

Perjantai 27.2 paluu lomalta töihin. Tavoitteena oli saada poika jaloilleen loman aikana. Näiden päivien aikana on välillä tullut uskon puute. Tänään aamusta asti Volta on tullut luokseni häntä heiluen ja seissyt selkä suorana. Namia pitää antaa ja kehuja. Aivan kuin Volta selittäsi että tänäänhän se sovittu määräaika oli. Pitkä on matka vielä edessä ennen kuin juostaan pihalla.

 

 

 

 

Lauantai 28.2 on mennyt harjoittelun ja ulkoilun merkeissä. Keittiötä mennään edestakaisin, seistään ja kävellään pieniä matkoja. Nopeasti Volta väsyy, mutta palkkion toivossa jaksaa jo harjoitella muutamia minuutteja. Ahneudesta on joskus hyötyä.

Viides viikko:

Maanantai 2.3 oli taas uintipäivä. Unohdin kantohousut sinne. Ensin harmitti, mutta saattoi olla hyväkin asia. En ehkä muuten olisi uskaltanut vielä ulkoilla ilman niitä.

                          kuvia_2009_130_volta.jpg

 

 

Seisoo jo niin kuin ennen. Jalassa olevat teippaukset ovat vain sen takia koska uinti sai hankaumat taas vähän vuotamaan.

Volta vielä väsyy helposti ja paljon liikkuu  vanhalla konstilla. Ei todellakaan näin upeasti kokoajan.

Olen todella ylpeä. Upea koira. Toivottavasti paraneminen jatkuu....

 

 

 

 

 

 

 

 kuvia_2009_131volta.jpg

 

 

Hiljaa hyvää tulee

 

 

 

                                                          

 

 

 

 

 

 

 

 kuvia_2009_134volta.jpg

 

Hyvin askeltaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 kuvia_2009_135volta.jpg

 

 

Naapurin tyttö koira tuli vastaan ja tukea piti ottaa vähän jalat ristissä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8.3 Volta pysyy jo suhteellisen hyvin jaloillaan

 VIDEO aamulla kun vielä jaksaa

 VIDEO päivällä kavereiden kanssa pihalla         

Videokamerani ei ole kovin laadukas enkä todellakaan osaa sitä edes käyttää.  Pikkasen paremmin saa liikkuvasta kuvasta selville miten Volta nyt liikkuu.           

 Paljon on taas tapahtunut. 9.3 Volta alkoi liikkumaan neljällä tassulla, kaikki näytti oikein hyvältä. 15.3 Volta alkoi leputtamaan toista takajalkaa. Ensin ajattelin että liikaa rasitusta. Muutamassa päivässä jalan käyttö vaan väheni. 20.3 todettiin akillesjänteen vaurio. Jalka tukisiteeseen, Metacam kuuri sekä lepo, ainoastaan pissalle. Leikkaushoitoa ei voi tässä tapauksessa edes harkita. Ennuste oli huono.

Tänään 25.3 kontrollissa ja nyt lepo ja Metacam näyttäisi tehoavan. Volta kävelee hyvin kaikilla neljällä tassulla. Lepo ja lääkitys jatkuu vielä 10 vrk. 6.4 menemme kontrolliin ja sitten päätetään jatkosta.        

Maanantaina 6.3 kävimme kontrollissa. Voltan akillesjänne on parantunut hyvin. Nyt voi Voltan liikuttaminen alkaa. Kaikki hyppiminen ja riehuminen on vielä kielletty ja sisällä vielä joutuu olemaan häkissä. Muutaman kerran päivässä tietysti istuskelen lattialla Volta kytkettynä ja rapsutellaan ja jutellaan mukavia.  

Jalka on vielä tukisiteessä 2 viikkoa jonka jälkeen tulee hieman kevyempi side pariksi viikoksi. Kontrolli käynnillä juttelin myös neurologin kanssa jonka mielestä Voltan parantuminen on ollut aivan uskomattoman hyvä ottaen huomioon alku tilanteen joka oli todella huono. 

Reilu 2 kk on mennyt. Volta kävelee hyvin. Takajalat ovat enää hieman huterat. Liikkumista hankaloittaa hieman tuo tukiside. Akillesjänne on parantumaan päin. Ihmemies tuo Volta.  

vollta_paketissa.jpg

13.4 Voltan paraneminen jatkuu.

Kävelee todella hyvin.

Pikku lenkeillä käydään.

Nyt Volta osaa käyttää tilaansa hyväkseen.

Ei kävele kotiin päin vaan seisoo paikallaan.

Tarpeeksi kun on haistellut ja katsellut lähtee liikkeelle.

Ilme on sellainen että minähän päätän itse kauanko lenkillä ollaan.

Eihän sitä raski komentaa.

      

 

 

20.4 Käytiin tänään taas fysioterapiassa. Ensimmäistä kertaa Volta käveli itse autosta sisälle. Pikkusen n. 5 min polskutteli altaassa. Nyt meidän kävelylenkki pitenee seuraavan viikon aikana 1 km. Se tuntuu monesta pieneltä ja lyhkäiseltä. Minusta se on VALTAVAN PITKÄ. Meidän Volta kävelee loppu viikosta kilometrin.

Pikkusen on side hiertänyt reiden sisäpintaa rikki. Taas vaihdoin sen itse. Se on todella hankalaa, koska ensin tulee liimaside jalan sisä- ja ulkopinnalle. Liimaside liimataan jalkaan ja toinen puoli liimautuu siteeseen. Se tarttuu sormiin ja on todella vaikeaa saada sitä suoraan. Siten on vanun (tai mikä pehmike se onkaan) sitten joustosideharso ja vielä uloin kerros. Vielä pitää olla normaali polvikulma. Todellakaan minusta ei ole siteen laittajaksi. Aina on joku ryppy ja taas menee uusiksi. Sidettä kuluu.

Volta oli taas TV tähti. Taisin minäkin pikkaisen hassuja jutella. On vaan niin hienoa kun poika paranee paranemistaan. Ensin itkin kun Volta halvaantui, nyt tulee itku kun se paranee.

Viikon päästä on seuraava kerta fysioterapiaa. Kahden viikon kuluttua loppu kontrolli. Nyt ei voi enää olla niin huonoa tuuria että Volta kolhii itseään lisää. Toivon että ei kolhi, mutta Volta on niin villi.......

 

8.5 akillesjänne tutkittiin ultraäänellä. Yhteenveto on seuraavanlainen: Ultraäänitutkimuksessa oikean takajalan turvotus on hävinnyt, mutta akillesjänteen kiinnittymiskohdassa kantaluuhun nähdään yhä runsaskaikuinen muutosalue, mikä viittaa arpeutumiseen. Jänteiden rakenne on molemmissa takajaloissa hieman normaalia heikommin organisoitunut ja paikoin heikkokaikuisempi. Tämä voi viitata jänteen rakenteelliseen heikkouteen molemmissa akillesjänteissä.

Voltaa liikutetaan edelleen kytkettynä kuukauden ajan. Sisätiloissa voi olla vapaana (hyppiminen estetään). Tukiside jätetään pois. Kävelylenkkejä tehdään Voltan jaksamisen mukaan ja lenkkien pituus lisätään kuukauden aikana normaaliin tasoon.

Koska Voltan takajalkojen keskimmäiset kynnet kuluvat on asfaltilla kuljettaessa käytettävä tossuja. Vaihtoehtoisesti kävelytetään metsässä pehmeässä maastossa.

Jos kaikki on kuukauden kuluttua hyvin, voi Volta palata normaaliin elämään.

Side on poissa ja pikkaisen jalka on tutiseva. Toivottavasti pian vahvistuu. Nyt pelottaa kestääkö akillesjänne. Meillä juoksee 3 narttua ja Voltalla menee lujaa. Tietenkään tyttöjen takia en voi päästää Voltaa sisällä vapaaksi.

Vielä kuukausi ( nyt tuntuu aika pitkältä) ja sitten Volta on taas normaalissa elämässä. Nyt on kulunut halvaantumisesta reilu 3kk. Minulta on hävinnyt 3kk johonkin. En ole oikeastaan muuta tehnyt kun hoitanut Voltaa. Kotityöt on aivan retuperällä, muut koirat on mennyt siinä sivussa. Uskomattoman raskasta on ollut. Volta täytti eilen 4 vuotta ja unohdin kakun.

11.5 kuvia Voltasta

volta21.jpg

 

volta23.jpg

 

volta20.jpg

 

volta_25.jpg
volta24.jpg

30.7.2009

Voltan sairastumisesta tulee aivan kohta 5kk. Volta voi hyvin. Entiselleen ei parane koskaan mutta juoksee, leikkii ja nauttii elämästään.

Volta on keksinyt omasta mielestään kivan leikin. Livahtaa portista ja juosta kirmailee naapurin pihalla. Siellä kun asuu sievä Cairnterrieri. 

Tässä kuvassa juoksee kuitenkin omalla pihalla Tillyn ja Heinin kanssa.

volta_heinakuu.jpg

tv_volta_1.jpg
3.9.2009 Volta ihmetteli itseään telkkarista. Mitä mahtoi pojan päässä liikkua

Nyt on jo yli vuosi Voltan sairastumisesta
Volta on toipunut todella hyvin. Kävelee juoksee ja elää täyttä koiran elmää.
Liikkeissä on vielä ajoittain nähtävissä pientä epäpuhtautta, mutta vieraat jotka eivät Voltan tarinaa tunne eivät edes aina huomaa että Volta on joskus vaikeasti halvaantunut.
Hyvällä hoidolla ja sitkeällä työllä on mahdollista saada koiralle monta vuotta elämää lisää.
Volta on tullut jopa isääksi.